ETUSIVU KEIKAT BÄNDI LEVYT KUVAT LINKIT FOORUMI IN ENGLISH

1994-1995 Rosy Dream aloitti Hanoi Rocks/Mötley Crue vaikutteisena punk/hardrock bändinä. Rockkukkoilu oli tuolloin kaikkea muuta kuin muodikasta ja bändi oli iso keskisormi ajan musiikkimaulle. Alkuperäiskokoonpanossa oli B. Crosstream rummuissa, Jay Victory bassossa, Tim Steeler kitaristilaulajana ja Carry A. Cain soolokitaristina. Keväällä 1995 Carrya tuuraa lyhyen aikaa Willy Assley kitarassa, joka vaikuttaa nykyään bassossa Krankenhaus- yhtyeessä. Äänitteiltä Live In  (1994) ja On the Career (1995) on jäänyt klassikot ”Stranger” ja ”On the Career” roikkumaan keikkasettiin näihin päiviin.

1996-2000 Slade, Kiss, T. Rex ja David Bowie olivat kovasti kuuntelussa. Levyillä Circus Line (1997), Bitch is Back (1998), Lurex (1999) ja Space Maker (2000) kuullaan vaikutteita 70- luvun glam rokista. Taustalta tunkee läpi kuitenkin bändin oma soundi, jonka isot Marshallit eivät ole aivan tyypillisintä glam rokkia.

2001-2004 Rosy Dream keikkailee harvakseltaan. Carry ja B. ovat kiinni Chevieye- yhtyeen kehittelyssä ja Tim soittelee Lahdessa Terraariossa. Jay ajaa Motocrossia. Oma studio ja Chevieye vie Carryn mukanaan ja hän eroaa bändista kesällä 2003. Bändi jatkaa triona.

2005-         Trion ensimmäinen levy Machine (2005) karistaa loputkin glam rokit bändistä. Nyt brittihevivaikutteinen ja kitaravetoinen soundi kuuluu kursailematta läpi. Rocktrio jyrää keikoilla ja eräs pikkuklubin liveäänite julkaistaan levynä Live at Cronys (2007). Tällä hetkellä bändi on alkanut työstää uutta materiaalia keikkailun ohessa.